1. Voi niitä, jotka menevät alas Egyptiin apua kerjäämään, ja
luottavat hevosiin, ja turvaavat vaunuihin, että niitä on monta, ja ratsasmiehiin,
että he juuri väkevät ovat, eivätkä turvaa Israelin Pyhään, eikä kysy Herraa.
2. Mutta hän on viisas ja antaa tulla onnettomuuden, ja ei muuta sanojansa;
vaan asettaa itsensä pahain huonetta vastaan, ja pahantekiäin apua vastaan.
3. Sillä Egypti on ihminen ja ei Jumala, ja heidän hevosensa ovat liha ja ei
henki. Ja Herra on kokottava kätensä, niin että auttajan pitää hoiperteleman,
ja sen, jota autetaan, pitää lankeeman, ja ynnä molemmat toinen toisensa kanssa
hukkuman.
4. Sillä näin sanoo Herra minulle: niinkuin jalopeura ja nuori jalopeura kiljuu
saaliinsa päällä, kuin paimenten joukko on kokoontunut sitä vastaan, ei peljästy
heidän huudostansa, eikä hämmästy vaikka heitä monta on: juuri niin on Herra
Zebaot menevä alas sotimaan Zionin vuorella ja sen korkeudella.
5. Niinkuin linnut siivillänsä tekevät, niin Herra Zebaot on varjeleva Jerusalemin:
hän on suojeleva, auttava, siellä oleva ja holhova häntä.
6. Palatkaat, te Israelin lapset, sen tykö, josta te peräti harhailleet olette.
7. Sillä silloin jokainen hylkää hopia- ja kulta-epäjumalansa, joita omat kätenne
ovat tehneet teille synniksi.
8. Ja Assurin pitää lankeeman, ei miehen miekalla, ja pitää kulutettaman, ei
ihmisen miekalla; ja pitää kuitenkin pakeneman miekkaa, ja hänen nuorukaisensa
pitää verollisiksi tuleman.
9. Ja hänen pitää pelvon tähden menemän kallionsa ohitse, ja hänen pääruhtinaansa
pitää lippunsa edestä pakoon menemän, sanoo Herra Zebaot, jolla Zionissa tuli
ja Jerusalemissa totto on.