1. Kuulkaat minua te, jotka vanhurskautta noudatatte, te jotka
Herraa etsitte. Katsokaat sitä kalliota, josta te lohaistut olette, ja sitä
kaivoa, josta te kaivetut olette.
2. Katsokaat Abrahamia teidän isäänne, ja Saaraa, joka teidät synnytti; sillä
minä kutsuin hänen, kuin hän oli vielä yksinäinen, siunasin ja enensin hänen.
3. Sillä Herra lohduttaa Zionia, hän lohduttaa kaiken hänen aukiutensa, ja tekee
hänen aukiutensa niinkuin Edenin, ja hänen erämaansa niinkuin Herran yrttitarhan;
että siellä löytään ilo ja riemu, kiitos ja veisun ääni.
4. Ottakaat minusta vaari, minun kansani, ja kuulkaat minua minun sukukuntani;
sillä minulta on laki käyvä ulos, ja minä panen oikeuteni kansoille valkeudeksi.
5. Minun vanhurskauteni on läsnä, minun autuuteni käy ulos, ja minun käsivarteni
on kansoja tuomitseva. Luodot odottavat minua, ja vartioitsevat minun käsivarttani.
6. Nostakaat teidän silmänne taivaasen, ja katsokaat alas maan päälle; sillä
taivas on katoova niinkuin savu, ja maa vanhenee niinkuin vaate, niin myös sen
asuvaiset kuolevat; mutta minun autuuteni pysyy ijankaikkisesti, ja minun vanhurskauteni
ei ole puuttuva.
7. Kuulkaat minua te, jotka vanhurskauden tunnette, kansa, jonka sydämessä minun
lakini on. Älkäät peljätkö, kussa ihmiset teitä häpäisevät, ja älkäät vavisko,
kuin he teitä pilkkaavat.
8. Sillä koin pitää heitä syömän niinkuin vaatetta, ja madot pitää heidän syömän
niinkuin villaisia; mutta minun vanhurskauteni pysyy ijankaikkisesti, ja minun
autuuteni suvusta sukuun.
9. Ylös, ylös, pue päälles väkevyyttä, sinä Herran käsivarsi; ylös, niinkuin
muinen vanhaan aikaan. Etkös se ole, joka löit ylpiän, ja haavoitit lohikärmeen?
10. Etkös se ole, joka meren, suuren syvän veden kuivasit? joka syvän meren
tieksi teit, että lunastetut kävivät sitä myöten.
11. Niin Herran lunastetut palajavat ja tulevat Zioniin riemulla, ja ijankaikkinen
ilo on heidän päänsä päällä oleva; ilon ja riemun he käsittävät, murhe ja huokaus
pakenee heitä.
12. Minä, minä olen teidän lohduttajanne; kuka siis sinä olet, ettäs kuolevaista
ihmistä pelkäät, ja ihmisten lapsia, jotka kulutetaan niinkuin heinä?
13. Ja unohdat Herran, joka sinun tehnyt on, joka taivaat levittää, ja maan
perustaa? Mutta sinä pelkäät alati yli päivää vaivaajan julmuutta, kuin hän
rupee hukuttamaan. Ja kuhunka jäi vaivaajan julmuus?
14. Koska hän vaadittiin rientämään ja juoksemaan ympäri, että hän päästäis,
ettei he kuolisi kadotukseen, eikä hänen leipänsä puuttuisi?
15. Sillä minä olen Herra sinun Jumalas, joka meren liikutan, että sen aallot
pauhaavat: hänen nimensä on Herra Zebaot.
16. Minä panen sanani sinun suuhus, ja peitän sinun käteni varjolla, että minä
taivaan istuttaisin, ja maan perustaisin ja sanoisin Zionille: sinä olet minun
kansani.
17. Herää, herää, nouse Jerusalem, joka joit Herran kädestä hänen vihansa kalkin,
sen kompastuskalkin rahkan olet sinä juonut ja särkenyt ulos.
18. Ei kenkään hänen pojistansa, jotka hän oli synnyttänyt, häntä holhonnut:
eikä kenkään kaikista hänen lapsistansa, jotka hän oli kasvattanut, hänen käteensä
ruvennut.
19. Nämät kaksi sinua kohtasivat, kuka sinua armahti? hävitys, vahinko, nälkä
ja miekka: millä minä sinua lohdutan?
20. Sinun lapses olivat pintuneet ja makasivat kaikissa katujen päissä, niinkuin
paulalla sidottu metsähärkä, täynnä Herran vihaa ja sinun Jumalas rangaistusta.
21. Sentähden kuule nyt tätä sinä raadollinen, ja sinä juopunut ilman viinaa.
22. Näin sanoo Herra, sinun Herras ja sinun Jumalas, joka kansansa edestä sotii:
katso, minä otan kompastuskalkin sinun kädestäs, ja minun vihani kalkin rahkan;
ei sinun pidä sitä enään juoman.
23. Vaan minä panen sen sinun raateliais käteen, jotka sanoivat sinun sielulles:
kumarra sinus, että me kävisimme sinun ylitses, ja pane sinun selkäs maahan,
että niinkuin katua myöten sen ylitse mentäisiin.